Näin eilen ambulanssin, joka vei minut sairaalaan sillon 17.07.2008 yöllä ja jotenkin sen näkeminen sai tapahtumat taas palaamaan mieleen. Tapahtumat, joita en koskaan unohda.

 

Rakenneultrassa huomattiin, että istukka on kohdunsuulla, mutta sillon oli todennäköistä, että se siitä vielä nousee, mutta eipä sitten noussutkaan. Kipeitä supistuksia oli jatkuvasti ja 31+2 jouduin sairaalaan pakkolepoon. Kahteen ensimmäiseen viikkoon en saanu muuta kun käydä vessassa ja nopeasti suihkussa. Kun 3 viiikon pakkolevon jälkeen näytti, että tilanne ei muutu supistuksista huolimatta, niin pääsin kotiin supistuksia estävien lääkkeiden turvin. Kotona pakkolepo edelleen jatkui.
Tarkistuskäynnit sovittiin viikon välein ja kävinkin 34+4 lääkärillä ja tilanne näytti rauhalliselta. Seuraavana yönä nousin, mennäkseni vessaan, mutta kun pääsin sängystä ylös, valahti jotain jalkoja pitkin. Unenpöppörössä ajattelin, että nyt meni vedet, kunnes tajusin, ettei se ollut mahdollista etisen istukan takia. Kun sain valot päälle, tajusin, että se oli verta. Mies soitti ensimmäisenä ambulanssin ja sen jälkeen naapurin Jennan seuraksi siksi aikaa, että mun porukat kerkeäisivät paikalle ja viimeiseksi mun porukoille.
Minut kiidätettiin 60km päähän sairaalaan, enkä tuntenut yhtään liikettä koko matkan aikana. Sairaalassa ultrassa näkyi kuitenkin syke ja lääkäri sanoi, että mennään tunti kerrallaan eteenpäin, kun vuoto oli rauhoittunut.
Aamulla lääkäri tutki paikat ja verta valahti uudestaa. Ulrassakin näkyi, että kohdun sisäsuu oli aukeamassa ja repi istukkaa irti. Saliin heti, kun vaan sali vapautuisi. 11.50 meidän pieni tyttö syntyi. Painoa oli 2825g ja pituutta 46cm. Kun tyttö oli saatu ulos, lääkäri huomasi, että istukka oli kasvanut kiinni kohdun limakalvoihin niin, ettei se irronnut kun pieinä palasina ja verenvuoto oli tosi runsasta (epikriisissä luki, että vuotoa oli 3 ensimmäisen minuutin aikana jo 3000ml, yhteensä 6000ml). Nesteitä työnnettiin sisään kaksin käsin ja verta joku juoksi hakemaan koko ajan. Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa pyydettiin lisää paikalle. Puudutuksesta oli jo niin paljon aikaa, että aloin tuntemaan kipua, jolloin minut nukutettiin.
Ennen nukutusta lääkäri sanoi, että todennäköisesti kohdun poisto on ainoa vaihtoehto. Leikkaus kesti yhteensä reilu 3h ja olin teho-osastolla reilun vuorokauden. Tyttö vietiin keskostenteholle, jossa sai myös verta. Hengitteli itse ja muutenkin vaikutti että kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Ensimmäisen vuorokauden oli keskoskaapissa, mutta siirrettiin sitten normaaliin vauvojen pleksilaatikkoon.Minulta poistettiin kohtu ja muutenkin mä olin alussa aika huonossa kunnossa.

Tyttö oli sairaalassa tasan 2 viikoa ja mä halusin kotiin 10 vrk kuluttua.

Jäkitarkastukseessa lääkäri totesi, että onneksi leikkausta saatiin siirrettyä aamuun, koska silloin hoitohenkilökuntaa oli paremmin paikalla.

Mun onneksi leikkauksessa oli kokenut anestesialääkäri, joka laitto useamman tipan, jolloin aikaa ei tuhraatunut tippojen laittoon, vaan nesteitä voitiin heti alkaa antamaan. Mulla tais olla 3 normaalia tippaa ja lisäksi valtimoyhteys auki. 

Sain vihdoinkin kaivettua puhelimesta ensimmäisen Neidistä otetun kuvan. Neiti on tässä 2h vanha.

 

Tämä kuva odotti mua mun puhelimessa, kun tulin vähän tolkkuihini teholla.

Mukana mulla oli sairaalaan vietäessä ainoastaan päällä ollut miehen hihaton paita, joka toimitti yöpaidan roolia, kun omissa yöpaidoissa ei ollut enää mukava nukkua ison mahan kanssa ja alkkarit. Neuvolakortti oli ambulansikuskeilla. Sairaalakassin olemmassaoloa kukaan ei siinä kiireessä muistanut .Mies oli sentään muistanut ottaa mun puhelimen mukaansa, kun tuli perässä mun isän kyydissä. Lopulta sairaalalla olivat myös mun äiti ja miehen isä, jotka tulivat hakemaan mun isää pois, että miehelle jäisi auto Kotkaan.

Vielä pari muuta puhelimesta löytynyttä kuvaa.

 

 

Ekaa kertaa mekko päällä:

Jenna pitää siskoa ekaa kertaa sylissä:

Muoks. (09.01.2009)
Mies vasta pari päivää sitten sano, ettei varmaan koskaan pysty unohtamaan sitä, kun heräsi siihen, että mä seison verilammikossa ja huudan miestä soittamaan ambulassin.Luojan kiitos Jenna ei heränny ainakaan niin paljon, että olis tullu paikalle. Olis varmaan saatu jotain tarumoja, kun olis nähny mut tai sit ne ambulanssimiehet (4kpl) mun ympärillä pyörimässä.