Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.09.2009 - 22:34

Olemme siis edelleen hengissä, mutta jotenkin vaan ei kerkeä olemaan koneella niin kauna, että sais kirjotettua kuulumisia. Kortteja olen sentään saanut laiteltua tonne korttitaivaan puolelle.

 

Jenna alotti tarhassa syyskuun alussa ja hienosti on mennyt.

Tässä ollaan ekana päivänä lähdössä tarhaan:

Iida on oppinut nousemaan seisomaan ilman tukea ja tekeekin tuhat kertaa päivässä:

Muutenkin on sellainen ihana pieni touhuaja:

 

Kummi laitto lippiksensä Iidan päähän ja Iidaa kävi vähän jänskättämään:

Iida auttaa äitiä korttien teossa:

Ollaan käyty myös moikkaamassa mummia ja pappaa:

Käytiin myös Jennan kanssa Korkeasaaressa.

Mentiin mummin ja papan kyydissä, kun lähtivät risteilylle ja takasin tultiin junalla:

Nyt yritän taas päivittää kuulumisia vähän  tiuhemmin!

 

19.07.2009 - 15:27

Eilen tosiaan vietettiin Neitien synttäreitä ja mukava päivä oli, kun näki tuttuja ja sukulaisia pitemmänkin matkan takaa. Tarjoamiset saivat kovasti kehuja ja niitä oli riittävästi.

Pari kuvaa kahvipöydästä:

Kinkkuvoikkarikakku:

Mansikkakakku

Pipareita ja vaahtiksia:

Dajm-valkosuklaatuorejustokakku:

Kynttilöiden puhallus:

Kummi syöttää ilttispalaa:

Pari kuvaa tältä päivältä, kun käytiin moikkaamassa mummia ja pappaa:

17.07.2009 - 23:56

Tänään klo 11.50 Iida täytti yhden vuoden. Yleensä kaikki muisteleevat kaihoisasti synnytystä ja ensitapaamista vauvan kanssa. Mulla ei synnytyksestä ole juurikan muistikuvia, anakaan positiivisia.Näin Iidan vilaukselta, kun Iidaa lähdettiin kärräämään hirveällä vauhdilla keskosten teholle. Sitten ei olekkaan kuin mustaa. Seuraavat muistikuvat minulla on seuraavalta yöltä, eli 12h päästä ja nekin ovat katkonaisia. Vasta seuraavana aamuna aloin tajuamaan, mitä oikein oli tapahtunut.

Yksi elämän luonnollisimmista asioista meinasi koitua meidän  molempien kohtaloksi.

Tässä vielä ensimmäinen kuva, joka Iidasta on otettu keskoskaapissa muutaman tunnin ikäisenä:

Onneksi olen kuitenkin täällä ihmettelemässä ja seuraamassa, miten meidän pienempi prinsessa kehityy ja kasvaa.

Parin viimeviikon aikana Iida on kehittynyt kovasti. Neiti on oppinut kontaamaan ja nousemaan tukea vasten pystyyn. Tänään mummi ihmetteli, kun Iida otti kassin kahvsta kiinne ja toisella kädellä laittoi kaikki 21 palikkaa siististi kassiin.

Synttärilahjan tutkimista:

"Haloo!?"

Tää päivä onkin mennyt aikalailla siivotessa ja leipoessa. Huomenna olis Neitien yhdistetyt synttärit. Leivoin dajm-hyydykekakun, voileipäkakun ja täytekakun. Huomenna olis niiden koristelu ja salaatin teko+ tietysti pöydän kattaminen ym. . Onneksi mummi lupasi tulla auttamaan, kun M on töissä. Eilen oli 9h, tänään 13h ja huomenna 13h, eli siitä ei kamalasti ole apua, mutta en ole ottanut ressiä, vaan teen sen minkä kerkeän. Mummot ovat onneksi auttaneet vähän tarjoamisten teossa. Vieraita taitaa ola tulossa vajaa 20.

Mutta nut suihkun kautta nukkumaan, että jaksaa huomenna juhlia. =)

17.06.2009 - 20:26

Tänään oli sitten vuorostaan Iidan 11kk päivä.

Pienempikin Neiti on jo näin iso tyttö:

Pari kuvaa siskon synttäripäivältä:

Kovasti yrittää nousta tukea vasten seisomaan, mutta vielä se ei ihan onnistu:

Käytiin eilen 11kk neuvolassa samalla kertaa, kun oli siskon 3-vee neuvola.

Iida oli 77cm pitkä ja painoi 10,035kg.

 

Nyt tää mamma lähtee viettämään omaa aikaa ja  lähden lenkille. Olen nyt reilut kolme viikkoa käynyt joka ilta lenkillä, kun mies ei ole ollut töissä. Kävelen reippaasti/pyöräilen sellasen 1,5h lenkin ja kyllä tuntuu vaan hyvältä. =)

16.06.2009 - 23:37

Tasan kolme vuotta sitten kello 16.12 meidän maailmamme muuttui lopullisesti. Saimme syliimme pienen nyytin, rakkaan esikoisemme.

Synnytys ei ollut helppo. Kivuttomia suppareita oli tullut jo viikon verran ja keskiviikkona mentiin näytille, kun olo oli aika kamala. Jäin osastolle ja torstai aamun kovakourainen sisätutkimus sai synnytyksen pikkuhiljaa käyntiin. Limatulppa tuli pitkin päivää ja supistuksiin alkoi tulla voimaa. Illalla kohdunsuu oli 3,5cm auki ja mies oli mua viihdyttämässä ja meidät siirrettiin saliin, jossa laitettiin tipalla vähän lisää tehoa supistuksiin. Yöllä meni vedet ihan itsekseen. Perjantai aamulla mulle nousi kuume, joka verotti voimia. Puoliltapäivin alettiin jo puhua sectiosta, kun sikiön sydänäänet alkoivat olla kuumeen takia korkeat ja monotoniset ja olin auki vasta 8cm. Onneksi sain pikkusen lisäaikaa ja seuraavaksi päästiinkin jo vähän ponnistamaan. Kauaa ei pitänyt ponnistaa, kun voimat oli niin lopussa monen yön valvomisen jäljiltä ja kuumeen takia, mutta reilun tunnin ponnistin. Lopulta lääkäri tuli auttamaan imukupilla ja niin syntyi rakas tyttäremme.

Ja nyt on jo niin iso tyttö!

 

Joka osaa kaikenlaista:

Ajaa pyörällä

Autta siskoa:

Syöttää siskoa:

Ja osaa askarrella:

Eilen vr:n lakon "kunniaksi" vietimme pienimuotoiset synttärit.

Tarjolla oli elämäni ensimmäinen tekemäni voileipäkakku, joka sai kovasti kehuja:

Kolmikerroksinen juustokakku:

Ja mummin tekemiä pipareita.

Tässä vielä kuvaa kahvipöydästä:

Ja tässä puhalletaan kynttilöitä:

Iida tutkii Jennan kummilta saamaa telttaa:

Ja testataan lahjaksi saatuja leluja:

 

Neuvolassa käytiin tänään ja kovasti oli kasvanut.

Pituus: 100,3cm

Paino: 15,3kg

Tehtäviä ei oikein suostunut tekemään, mutta täti kyllä uskoi, kun mummi ja äiti olivat vakuuttelemassa. =)

Jenna on edelleen hitaasti lämpiävää tyyppiä ja alkoi pääsemään vauhtiin vasta sitten, kun oltiin lähdössä pois mm. piti hyppiä tasajalkaa, mutta ei suostunut, mutt sitten hyppeli tasajalkaa pois huoneesta, kun lähdettii pois. Kyllä siinä sitten naurettiin porukalla

10.03.2009 - 22:44

Iida vaihtoi unirätin verhokatoksen verhoon,hyvin nukutti senkin kanssa.

Jenna auttaa auton raappauksessa:

Ja Iida nukkuu:

Tämä "sammakko"lauta on kyllä ihan paras ostos:

Ja  Jenna työntää Iidaa:

Jennalle laitettiin kampajalla ekaa kertaa letit ja nyt on sitten pari kertaa saanut sen jälkeenkin laittaa hiukset kiinni:

Ja pari kuvaa Iidasta:

Näin meillä nykyään "istutaan" sitterissä:

01.02.2009 - 23:43

Tällainen ihanuus kotiutui meille torstaina. Puku on vielä hieman iso, mutta kevääksi meillä on haalari, niin tän pitäis mennä sit syksyllä.

Iidalle on samanlainen, mutta se on vielä hirmu iso.

Toivottavasti ensi syksynä saisin kummallekkin tytölle samanlaiset haalarit.

Nallekin kuulemma halusi kuvaan. =)

 

Jennan pyykikipoikavillitys jatkuu edelleen.

 Nyt siitä sai osansa Iida.

 

 

25.01.2009 - 22:10

Vielä pari kuvaa neideistä:

 

Syöttötuolin testausta:

Jenna ja Iidan kummin Dani hauva:

Iida ja maissinaksu:

Ida ulkoilee:

Ja Jenna ulkoilee:

Nää tossut on enemmän Jennan jalassa, kun mun jalassa =) :

Jenna ja pyykkipojat (neiti oli touhunnut omassa huoneessaan pyykkipoikien kanssa):

Iidalle ostettiin hammasharja ekan hampaan kunniaksi ja sitä piti tutkia tarkasti:

Jenna <3

Iida <3:

Tyttöset melkein samassa kuvassa:

24.01.2009 - 22:51

Viikko sitten vietettiin Iidan 6kk päiviä kahvittelun merkeissä. Lisäämpäs vielä pariin kohtaan ohjeen.

Kahvipöytä näytti tällaiselta:

*Wilhelmiinoja

n.40 kpl

200g voita
2 dl sokeria
2rkl siirappia
1 keltuainen
5dl vehnäjauhoja
1rkl vaniliinisokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Lisää keltuainen ja yhteen sekotetut kuivat aineet. Leivo taikinasta 4 noin 40 cm mittaista tankoa. Nosta tangot kahdelle pellille ja jätä reilusti tilaa niiden väliin sillä ne leviää uunissa. Paista 175 asteessa keskitasolla noin 15 min. Leikkaa heti uunista ottamisen jälkeen noin 3.5 cm levyisiksi viipaleiksi. Anna jäähtyä pellillä.

*Viinereitä (näiden ohje löytyy aikaisemmasta kirjoituksesta)

*vaahtokarkkeja

*Täytekakkua: mansikkaa, vadelmaa, kermaa ja vaniljarahkaa toisessa välissä ja toisessa banaania ja sulatettua suklaata

(työstin ekaa kertaa marsipaania isompana pintana ja tomusokeria oli vähän liikaa)

*Dajm-valkosuklaakakkua (tämänkin ohje löytyy blogistani)

*Kinkku-pastasalattia

kinkkua (laitoin ohuen ohutta keittokinkkua)

pastaa

juustoa kuutioina

suolakurkkua

kurkkua

herneitä

maissia

Tein tätä kaksi kulhollista ja kaikki meni, vaikka vieraita oli puolet siitä, mitä alunperin piti tulla.

 

*Munavoita raejuustolla

*Valkosipulilevitettä

margariinia ja rahkaa suurin piirtein saman verran (laitoin purkin rahkaa ja n. puolet Keijurasiasta)

mausteita maun mukaan (laitoin kynnen valkosipulia ja ruohosipulia)

tarvittaessa suolaa (mutta kannattaa tehdä levite etukäteen ja antaa olla jääkaapissa ja katsoa vasta sitten, tarvitseeko suolaa lisätä. Mä tein normaalisuolaisesta Keijusta ja laitoin ihan pienen ripauksen suolaa.)

 

*Karjalanpiirakoita

 

Mun uudet kahvikupit pääsi käyttöön. Kolmesta kupista puuttuu aluslautanen, siksi siniset lautaset.

Ja vielä päivänsankari <3

 

30.12.2008 - 23:48

Aatonaattona käytiin hakemassa kuusi meille ja mun vanhemmille:

Autossa oli hieman tiivis tunnelma:

Ja kuusi koristeltuna ja pari pakettia, muut paketit oli vielä jemmassa:

Jenna puki itselleen ja Iidalle tonttulakit aattoaamuna:

Miehen sedän luokse lähdössä jouluruoalle ja viettämään aattoa:

Pikkuleipuri sai tällaiset lahjaksi:

Uuden yöppärin ja vaunujen testausta äidin tohvelit jalassa:

Kylläpä äiti saikin hyvät tohvelit:

Väsynyt juhlija:

23.12.2008 - 01:15

Jouluenkeli tyynyllesi istahtaa
ja lempeästi poskeasi koskettaa.
Sinulle rauhallista Joulua toivottaa,
kunnes tummaan yöhön taas katoaa.

17.12.2008 - 23:06

Iida täytti tänään 5kk. Tässä kuvaa päivänsankarista:

Jenna taas täytti 2,5-vee eilen. Tässä muutama kuva pienestä taiteilijasta:

Inspiratiota etsimässä:

No löytyhän se:

Jenna antoi ekaa kertaa laitta pinnin päähän ja olis halunnu mennä se päässä nukkumankin, mutta en ottanut riskiä, että aamulla herää pinni silmässä.

Tänään ollaan tehty joulusiivousta..

 

ja suunniteltu niitä ensi lauantain kolmekymppisiä. Huomenna olis Iidan neuvola ja illalla pääsen syömään aivan ihanaa jouluruokaa työporukan ja työpaikan nuorten yhteiselle joululounaalle. Paikalle on kutsuttu myös entiset nuoret ja on ihana nähdä heitä pitkästä aikaa ja kuulla heidän kuulumisia. Iida lähtee mukaan sinne, kun ei edelleenkään huoli mitään muuta kuin sitä aitoa ja oikeaa maitoa ja suoraan rinnasta. Monta tuttia ollaan testattu, mutta mikään ei kelpaa. Nyt ei kamalasti kannata enää opettaakkaan. 

 

Komekymppisten tarjoamiset on nyt lyöty lukkoon ja hommat jaettu:

Mä teen:

Dajm-valkosuklaajuustokakku sydämmen muotoiseen irtopohjavuokaan

Muffinsseja

Äiti tekee:

Sienikeittoa + karjalanpiirakoita + levitteitä

Kinkku-purjo-raejuustopiirakka

Naapurista:

Lihavoileipäkakku

Miehen äidin työpaikalta (on sama, mihin mennään huomenna syömään):

Täytekakku

Pipareita

Vaniljapalloja

Sit on tietysti juomisina: kahvia, teetä, limua, vissyä, vettä, olutta

Illalla jotain muuta alkoholipitoista, mitä mies nyt keksii alkosta.

 

Maanataina sain vihdoin ja viimein netistä tilaamani kuvat, jotka oli tarkotettu joulukortteihin ja olin jo ostanut joulumerkit, joten koko perhe piti valjastaa korttitalkoihin:

Iida toimi viihdyttäjänä  ja virallisena valvojana..

..ja mies laitto valmiit kortit kuoriin:

Jenna oli viety mummin ja papan luokse saunomaan.

 

Vielä pari Jennan ottamaa kuvaa:

Maailman tärkein tavara Nallukka ja kuvaajan sormi..

..ja pari pandaa + kuvaajan sukat + jo edellisestä kuvasta tuttu sormi..

 

 

15.12.2008 - 23:21

Tässä kuvina viime viikon puuhia (kuvatekstit tyhmästi kuvien alla =(  ):

Jenna kuvaa omia leipomuksiaan..Ottaa äidistä mallia!=)

Tässä tehdään mummille ja papalle synttärilahjoja. Ostin Pentikiltä valkoiset mukit ja puualustat ja Jenna koristeli ne posliinitusseilla.

Jenna kuvaa Iidaa..Taas otetaan äidistä mallia!

Sitten koristellaan papan kipsiä.

Iida nukkuu osa 1.

Iida nukkuu osa 2.

 

Laitetaan tähän samaan pari uutta vaatehankintaa:

Jennalle:

Iidalle body ja sukat ja Jennalle raitapaita:

 

Tuntuu, ettei ole koskaan aikaa istahtaa koneelle, kun joulu ja synttärit lähestyvät uhkaavasti. No joulun jälkeen ei pitäisi olla vähän aikaan mitään, jos sitten kerkeisi laittamaan kuulumisia vähän tiuhempaan.

14.11.2008 - 13:30

Näin eilen ambulanssin, joka vei minut sairaalaan sillon 17.07.2008 yöllä ja jotenkin sen näkeminen sai tapahtumat taas palaamaan mieleen. Tapahtumat, joita en koskaan unohda.

 

Rakenneultrassa huomattiin, että istukka on kohdunsuulla, mutta sillon oli todennäköistä, että se siitä vielä nousee, mutta eipä sitten noussutkaan. Kipeitä supistuksia oli jatkuvasti ja 31+2 jouduin sairaalaan pakkolepoon. Kahteen ensimmäiseen viikkoon en saanu muuta kun käydä vessassa ja nopeasti suihkussa. Kun 3 viiikon pakkolevon jälkeen näytti, että tilanne ei muutu supistuksista huolimatta, niin pääsin kotiin supistuksia estävien lääkkeiden turvin. Kotona pakkolepo edelleen jatkui.
Tarkistuskäynnit sovittiin viikon välein ja kävinkin 34+4 lääkärillä ja tilanne näytti rauhalliselta. Seuraavana yönä nousin, mennäkseni vessaan, mutta kun pääsin sängystä ylös, valahti jotain jalkoja pitkin. Unenpöppörössä ajattelin, että nyt meni vedet, kunnes tajusin, ettei se ollut mahdollista etisen istukan takia. Kun sain valot päälle, tajusin, että se oli verta. Mies soitti ensimmäisenä ambulanssin ja sen jälkeen naapurin Jennan seuraksi siksi aikaa, että mun porukat kerkeäisivät paikalle ja viimeiseksi mun porukoille.
Minut kiidätettiin 60km päähän sairaalaan, enkä tuntenut yhtään liikettä koko matkan aikana. Sairaalassa ultrassa näkyi kuitenkin syke ja lääkäri sanoi, että mennään tunti kerrallaan eteenpäin, kun vuoto oli rauhoittunut.
Aamulla lääkäri tutki paikat ja verta valahti uudestaa. Ulrassakin näkyi, että kohdun sisäsuu oli aukeamassa ja repi istukkaa irti. Saliin heti, kun vaan sali vapautuisi. 11.50 meidän pieni tyttö syntyi. Painoa oli 2825g ja pituutta 46cm. Kun tyttö oli saatu ulos, lääkäri huomasi, että istukka oli kasvanut kiinni kohdun limakalvoihin niin, ettei se irronnut kun pieinä palasina ja verenvuoto oli tosi runsasta (epikriisissä luki, että vuotoa oli 3 ensimmäisen minuutin aikana jo 3000ml, yhteensä 6000ml). Nesteitä työnnettiin sisään kaksin käsin ja verta joku juoksi hakemaan koko ajan. Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa pyydettiin lisää paikalle. Puudutuksesta oli jo niin paljon aikaa, että aloin tuntemaan kipua, jolloin minut nukutettiin.
Ennen nukutusta lääkäri sanoi, että todennäköisesti kohdun poisto on ainoa vaihtoehto. Leikkaus kesti yhteensä reilu 3h ja olin teho-osastolla reilun vuorokauden. Tyttö vietiin keskostenteholle, jossa sai myös verta. Hengitteli itse ja muutenkin vaikutti että kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin. Ensimmäisen vuorokauden oli keskoskaapissa, mutta siirrettiin sitten normaaliin vauvojen pleksilaatikkoon.Minulta poistettiin kohtu ja muutenkin mä olin alussa aika huonossa kunnossa.

Tyttö oli sairaalassa tasan 2 viikoa ja mä halusin kotiin 10 vrk kuluttua.

Jäkitarkastukseessa lääkäri totesi, että onneksi leikkausta saatiin siirrettyä aamuun, koska silloin hoitohenkilökuntaa oli paremmin paikalla.

Mun onneksi leikkauksessa oli kokenut anestesialääkäri, joka laitto useamman tipan, jolloin aikaa ei tuhraatunut tippojen laittoon, vaan nesteitä voitiin heti alkaa antamaan. Mulla tais olla 3 normaalia tippaa ja lisäksi valtimoyhteys auki. 

Sain vihdoinkin kaivettua puhelimesta ensimmäisen Neidistä otetun kuvan. Neiti on tässä 2h vanha.

 

Tämä kuva odotti mua mun puhelimessa, kun tulin vähän tolkkuihini teholla.

Mukana mulla oli sairaalaan vietäessä ainoastaan päällä ollut miehen hihaton paita, joka toimitti yöpaidan roolia, kun omissa yöpaidoissa ei ollut enää mukava nukkua ison mahan kanssa ja alkkarit. Neuvolakortti oli ambulansikuskeilla. Sairaalakassin olemmassaoloa kukaan ei siinä kiireessä muistanut .Mies oli sentään muistanut ottaa mun puhelimen mukaansa, kun tuli perässä mun isän kyydissä. Lopulta sairaalalla olivat myös mun äiti ja miehen isä, jotka tulivat hakemaan mun isää pois, että miehelle jäisi auto Kotkaan.

Vielä pari muuta puhelimesta löytynyttä kuvaa.

 

 

Ekaa kertaa mekko päällä:

Jenna pitää siskoa ekaa kertaa sylissä:



Muoks. (09.01.2009)
Mies vasta pari päivää sitten sano, ettei varmaan koskaan pysty unohtamaan sitä, kun heräsi siihen, että mä seison verilammikossa ja huudan miestä soittamaan ambulassin.Luojan kiitos Jenna ei heränny ainakaan niin paljon, että olis tullu paikalle. Olis varmaan saatu jotain tarumoja, kun olis nähny mut tai sit ne ambulanssimiehet (4kpl) mun ympärillä pyörimässä.

10.11.2008 - 23:07

Uloslähtö kesti vähän liian kauan.

03.11.2008 - 13:35

Viikko sitten perjantaina oli mun ystävän valmistujaisjuhlat Vantaalla. Samalla olikin sit poikettava Ikeassa hakemassa Jennalle pieni pöytä ja tuolit. Niitä piti sitten heti aamulla alkaa kokoamaan a pöytä olikin koottu jo kun kello oli 7.

Tässä pöytä ja tuolit vielä koottuna.

Sitten maltettiinkin alkaa syöpöttelemään aamupalaa.

Rahkapurkista löytyi Jennalle oma tatuointi.

Jenna tarkastaa, saiko neuvolatäti oikean tuloksen..."Joo-o kolme astetta", tuumasi Jenna

Tässä Jennan käsitys nätistä hymystä...

Näin herättiin reilu viikko sitten.Kävin jo miettimään, että olenko ollu vähän unenpöppörössä yöllä, mutta sama ilmiö on toistunut, joten Iida on vaan oppinut uuden jutun.

Ostin fiksuna viime keväällä alennusmyynnistä Reiman MiniTec haalarin kokoa 68. Nyt sitten laitoin päälle sen ja Iida hukku siihen, joten piti käydä ostamassa uusi toppapuku. Tämäkin on hieman reilu.

Iida testailee perintöhuopaa, jonka alla mä olen joskus köllötellyt.

26.10.2008 - 00:22

Eka kuva on Jennasta vajaa 2kk vanhana ja toka kuva Iidasta vajaa 3kk vanhana.  Oli pakko ottaa Iidasta samanlainen kuva, kun Jennasta, että voi vähän verrata, löytyykö Neideistä samaa näköä.

Harmi, kun Jenna ei katso kameraan, niin ei pääse kunnolla vertaamaan. Jennasta vielä yksi kuva, missä katsoo kameraan.

25.10.2008 - 23:17

 

Päivät kuluu niin kamalaa vauhia, etten ole kerennyt yhtään syventymään blogin päivittämiseen.Nyt yritän  jotain saada laitettua.

Meillä ei syödä minkäänlaista tuttia, mutta peukku kyllä kelpaa, toivottavasti on vaan joku ohimenevä juttu. Tästä kuvasta puuttuu se lussutus, johon yöllä aina herään.ღ

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille, jotka sattuvat tänne eksymään.

Kirjoittaja

Kahden pienen prinsessan äiti, joka harrastaa lasten kanssa puuhailun lomassa mm. leipomista, lenkkeilyä, uintia, korttien näpräystä ja valokuvausta.

Kaikki kortit ovat myynnissä pientä korvausta vastaan ja teen kutsu- , kiitos- ym. kortit myös tilauksesta. Lisäksi tilauksesta syntyvät hyväksitodetut voileipä-, tuorejuustohyydykekakut ym. leivonnaiset.

Ota rohkeasti yhteyttä enkuli1978@gmail.com ! =)

 

ღ Iida Aino Emilia 17.07.2008

ღ Jenna Helmi Maria 16.06.2006

Kävijöitä 03.11.2008 alkaen